Ratatouille

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

2 punasipulia
3 paprikaa (punainen, keltainen ja vihreä)
1-2 kesäkurpitsa
1 iso munakoiso
oliiviöljyä
1 prk kuorittuja tomaatteja
1 prk paseerattua tomaattia
2 laakerinlehti
6 valkosipulin kynttä
basilikaa melko reilusti
mustapippuria myllystä
rosmariinin oksa tai pari
1 tl hienoa merisuolaa
reilusti tuoretta persiljaa viimeistelyyn
1 rkl hunajaa viimeistelyyn
5 rkl yrttimarinoituja fetakuutioita tai mozzarella palloja viimeistelyyn

Jaa resepti

Ohje

RATATOUILLE on Ranskalainen, Provencen alueelta peräisin oleva perinteinen kasvispata. Tästä herkullisesta kasvishöystöstä on reseptejä ja muunnoksia varmasti yhtä paljon, kuin tekijöitäkin. Perus raaka-aineet ovat kuitenkin samat: tomaatti, paprika, munakoiso, kesäkurpitsa maustettuna yrteillä ja valkosipulilla. Herkullista sellaisenaan tai lisukkeena vaikkapa pihvin tai kalan kanssa. Maistuu myös kylmänä ja uudelleen lämmitettäessä maku vain paranee.

Tässä minun versioni, sen maun salaisuus on punasipulissa, paseeratussa tomaatissa (tulee parempi koostumus, kuin murskasta) hunajassa ja juustossa. KANNATTA KOKEILLA !

Pese kesäkurpitsat ja munakoisot, niitä ei ei kuorita. Pese myös paprikat ja poista niistä siemenkodat. Paloittele kaikki kasvikset n. 2cm kuutioiksi. (paprikat voi halutessa paahtaa kuumassa uunissa nopeasti). Kuullota sipulilohkoja kuumassa rautapadassa öljyssä. Lisää muut kasvikset ja kuullota myös niitä. Lisää sitten kasvisten joukkoon pataan suola, mausteet ja tomaatit, anna hautua hiljalleen, välillä sekoitellen n. 30 min. kannella peitettynä. Lisää pinnalle loppuvaiheessa silputtu persilja juustot ja hunaja anna hetki muhia. Tarkista maku ja tarjoa tuoreen maalaisleivän tai patongin kera. Juomaksi kevyttä Ranskalaista punaviiniä.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

metsänvartija
Erittäin herkullinen kasvisruoka !

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään