Kumppanit

 

PuolukkaMuru Piirakka  

4

kananmunaa

 

2 dl

sokeria

 

5 dl

vehnäjauhoja

 

2 tl

leivinjauhetta

 

1 dl

sulatettua voita

 

1 dl

maitoa

 

1 l

puolukoita tai omenakuutioita tai pieniä lohkoja

 

muruseos:

 

60 g

voita

 

1 dl

sokeria tai 1 1 /2 dl fariinisokeria

 

1 dl

vehnaäjauhoja

 

Ohjeet

Jälkiruoat ja herkut

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

Lisää seokseen keskenään sekoiteutut kuivat aineet, jäähtynyt voi ja maito.

Sekoita mahdollisimman vähän.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille koko (n. 30 * 35 cm)

Ripottele taikinan päälle marjat tai omenakuutiot.

Sekoita pehmeän voin joukkoon sokeri ja vehnäjauhot.

Ripottele muruseos marjojen päälle.

Paista piirakkaa 225 astetaa uunin keskiosassa 30- 40min, riippuen uunista.

Kannattaa kokeilla vaikka hammastikulla puolen tunnin päästä, onko kypsää, muruseos kovettuu jos on liikaa uunissa.

Tykkäsitkö Kotikokista? Tykkää samalla henkäyksellä myös Facebookissa!

Tekijän kommentti

  • peetu1

    Tämä minä tein puolukoista, mutta tässähän voi käyttää hyvin omenakuutioita, ja niin teenkin seuraavan kerran. ja minulla oli fariinisokeria tässä päällä, siitä johtuu tummuus, ensikerralla en laita, haluan vaaleempaa.

 

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi!

Jos et ole vielä Suomen suurimman ja parhaimman kokkisivuston jäsen, rekisteröidy suoraan tai Facebookin kautta. Saat paljon uusia hyödyllisiä ja hauskoja toiminnallisuuksia käyttöösi!

Rekisteröidy Kotikokkiin

Kumppanit

x

He saavat tästä huomautuksen suoraan.

0 / 0 ystävää valittu