9 402
9 402

RuusuLikööri

Raaka-aineet

1 litra punaisia tuoksuvia ruusun terälehtiä
½ litraa sokeria
½ litraa Vodkaa
(pari tippaa punaista elintarvikeväriä)

Jaa resepti

Ohje

Kerää ruusun terälehdet puhtaalta paikalta (oma piha). Jos kuitenkin keräät läheltä tietä (kurtturuusu), huuhtele terälehdet haaleassa vedessä ja laita pyyhkeen päälle kuivumaan.

Lado terälehtiä ja sokeria kerroksittain isoon lasipurkkiin. Laita purkki valottomaan paikkaan. Seuraavana päivänä ja viitenä seuraavana ravistele purkkia kerran päivässä. Viikon kuluttua avaa purkki ja kaada vodka päälle. Ravistele ja jätä taas viikoksi tekeytymään. Käy ravistelemassa purkkia kerran päivässä. Viikon päästä suodata juoma ja pullota.

Ensialkuun on todella huumaava ruusuntuoksu!! Hälvenee kyllä ja on sitten miellyttävä aromi, maku hyvä, miellyttävä, arvokas! Alussa makukin on häkellyttävä, mutta tasaantuu, jo seuraavana päivänä maistuu erilaiselle. Aivan oikeaa likööriä! Ennen pullotusta väri on ruskehtava, voi lisätä hiukan elintarvikeväriä jollei väri muutu punaiseksi. Tein tämän ohjeen mukaan, itse olisin lisännyt vodkan heti eikä vasta viikon päästä, tuntui ettei onnistu, mutta onnistuihan tuo!

Anna ruusujen kukkia, poimi terälehdet vasta kun kukka on näyttänyt parhaat puolensa! Kerää aurinkoisella ilmalla.

ohje Viherpiha

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 8 RuusuHillo Hedelmäsokerilla
  • 0 2 Enkelin suudelma - mimin lapsuuden marenkikakku
  • 4 4 Kettukarkkikakku jouluna 2021
  • 3 1 RuusuVesi
  • 4 4 Ruusumarmeladi
  • 10 7 Vaniljasydämet

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään