Mansikkatäytekakku

12 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

POHJA:
4 kpl kananmunia
2 dl sokeria
dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
kostutus:
n.1½ dl mehua
Täyte:
n.1 dl vadelmahilloa
4 dl vispikermaa
1 prk MAITORAHKAA
n.½ dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 banaani
1 l tuoreita mansikoita
Päälle:
1 l tuoreita mansikoita
5 dl vispikermaa
sokeria

Jaa resepti

Ohje

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi muna-sokeri vaahtoon. Paista 175 asteessa n.20 min.

Kumoa jäähtynyt pohja ja leikkaa kolmeen osaan. Kostuta pohja. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita rahka joukkoon. Lisää sokerit kermaseokseen. Levitä ensimmäiseen kerrokseen hillo ja kerma-rahkaseos. Laita puolet paloitelluista banaanin paloista päälle. Paloittele mansikat ja laita puolet kerma-rahkaseoksen päälle. Laita toinen pohja päälle ja täytä samalla tavalla.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Sivele kermaa kakun päälle ohuelti ja laita paloitellut tai kokonaiset mansikat päälle. Pursota loppu kerma kakun reunoille.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään