Kumppanit

Makaronilaatikko

Kirjaudu tallentaaksesi
resepti pöytälaatikkoosi

 
 

Raaka-aineet

2

kananmunaa

 

3 dl

maitoa

 

150 g

makaronia

 

200 g

jauhelihaa

 

1

sipuli

 

suolaa

 

pippuria

 

juustoraastetta

 

Ohjeet

Pääruoat - 4 annosta


  1. Pistä makaronit kiehumaan valmiiksi kiehuvaan veteen. Katso keittoaika pussista.

  2. Pilko sipuli pieniksi palasiksi.

  3. Lämmitä pannu kuumaksi, pistä hieman rypsiöljyä lämmittelemään pannulle ja sipulit perään.

  4. Kun sipulit ovat hieman ruskistuneet, kippaa jauhelihat pannuun niiden kaveriksi.

  5. Sekoittele jauhelihaa niin, että se hajoaa osiin ja ruskettuu.

  6. Sekoita joukkoon sopivaksi katsomasi määrä pippuria. Pari ruokalusikallista on aika jees.

  7. Pistä lopuksi vielä sekaan hieman suolaa.

  8. Kaada lopulta valmis jauheliha-sipuliläjä n. 5-8 senttiä syvään lasivuokaan (matalampikin käy kunhan se on vastaavasti laajempi).

  9. Kun makaronit ovat kiehuneet tarpeeksi, sekoita ne jauhelihojen sekaan vuokaan. Varo roiskimasta kaikkia aineksia seinille kulhosta sekoittaessasi.

  10. Ota lasi ja riko sinne 2 kananmunaa. Sekoita lopuksi jollakin (esim. haarukalla) kananmunat täysin tasaväriseksi liejuksi.

  11. Kaiva jostain tyhjä (puhdas) maitotölkki ja kippaa kananmunavelli sinne.

  12. Kaada munien sekaan 3 desilitraa maitoa esim. desimitan avulla.

  13. Purista sormilla lujasti tölkki kiinni ja ravista kovaa niin, että kananmuna ja maito sekovat täysin keskenään.

  14. Kaada lieju vuokaan niin, että neste ylettyy makaroni-jauhelihan pinnan tasalle.

  15. Ripottele päälle juustoraastetta, jos haluat.

  16. Paista n. 30-45 minuuttia 200-asteisessa uunissa ilman vuoan kantta. Tarkkaile viimeistään 30 minuutin jälkeen ruoan väriä. Jos tuotos on ruskettunut lähinnä pinnalta, mutta pohja on aivan
    nestemäisen valkoinen, käännä uuni alalämmölle ja paistele niin kauan, että myös vuoan pohjapuolella alkaa näkyä väriä.

  17. Mätä naamaan ketsupin kanssa, niin on aika älyttömän hyvää.


Katso Kotikokin päivän resepti

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Ei ole makaronilaatikoon voittanutta. Tätä voisi syödä vaikka joka päivä, mutta ei ihan aina kuitenkaan jaksa vääntää, kun menee tuohon kuitenkin vähän aikaa.

Tekijän kommentti

Jos pitää aurajuustosta, sitä kannattaa kokeilla ripotella sekaan. Tuttu ruoka saa ihan uutta ilmettä!

Salminen 10.11.2005 klo 19:54

Hyvä pointti. Minä en pidä hirveästi aurasta, mutta ehkä joku pitää.

TomiS 10.11.2005 klo 19:54

Äiti laittoi joukkoon suolakurkku palasia..oli kuulkaa tosi hyvää!ja Mehukasta!Koittakaas kerran piruuttanne =)

sarkku 04.07.2006 klo 14:47

Heitä joukkoon paprikaa silputtuna ja goudaa pieninä kuutioina. Jauhelihan sekaan voi paistaa reippaasti sipulia ja vähän pekonisilppua.

Syngeror 21.07.2006 klo 03:20

Hih..ja kun pari ruokalusikallista heittää pippuria niin tietää syövänsä pippuria... :D

Suvisusanna 17.08.2006 klo 22:39

ja jauhelihan sekaan voipi laittaa valkosipulitomaattimurskaa ja herkkusieniä. koskenlaskija toimii myös.

Nimetön 15.09.2006 klo 14:35

Hmm... hyviä kommentteja ja ideoita tullut tännekin. (Paitsi nää neljä vikaa ei ihan aukea :-)

TomiS 18.10.2006 klo 22:15

Makaroonilaatikko aina hyvää. Mut asiani oli muu. Hieno pöytälaatikko sinulla, kun kaikista kuvat :)

anne 04.12.2006 klo 17:39

# Sekoita joukkoon sopivaksi katsomasi määrä pippuria. Pari ruokalusikallista on aika jees. Eiköhän määrä ole hiemna runsaanpuoleinen??

Nimetön 31.12.2006 klo 08:14

Voi se olla aika paljon, mutta toisaalta tykkään itse vahvasti maustetusta.

TomiS 31.12.2006 klo 12:12

pitääkö se noin vaikeesti se munamaito sekottaa..noh tapansa kullakin... :)

Nimetön 07.01.2007 klo 15:05

Aa.. Mun mielestä toi tapa on aika kätevä. Ei edes tarvitse sotkea ylimääräisiä astioita. Noh, kätevämpiäkin tapoja saa ehdottaa. :-)

TomiS 07.01.2007 klo 17:06

2 rkl ei todellakaan tee makarooonilaatikosta mnitää maustettua vielä.

Nimetön 08.01.2007 klo 12:07

Keitän makaronit maidossa kypsiksi, sitten lisään joukkoon muut ainekset: kananmunia, ruskistettu jauheliha ja sipuli ynnä mausteet, pinnalle juustoraastetta. Helppoa!

Nimetön 16.01.2007 klo 15:49

tää oli kyl ykkönen!! 2 ruokalusikallista pippuria...heh, ainakin "maistuu" ruoka tuon jälkeen :)

BattleHymn 16.01.2007 klo 21:14

Juu. Mä tykkään maustaa sen jauhelihan aika tujusti sipulilla ja mausteilla, koska makaroni ei kuitenkaan maistu miltään :-)

TomiS 16.01.2007 klo 21:37

Tavallinen makaronilaatikko on kyllä aika tylsän makuista, mutta kun laittaa joukkoon paketin koskenlaskijaa ja chiliketsuppia, niin johan maku muuttuu. Koskenlaskijan perinteinen-paketissa on loistava ohje!!

Nimetön 19.01.2007 klo 13:44

Tyhmä kysymys :( mutta eikös munat hyydy 200 asteessa ? Tai voi olla, että oon luullu. Ite pidän aina puolisen tuntii miedommalla lämmöllä ja sitte kuumemmalla ?

anne 22.01.2007 klo 22:18

Kananmunan valkuainen hyytyy jo 40 asteessa. Siksi ihmisellekin yli 40 asteen kuume on vaarallinen kun kehon valkuaisaineet alkavat hyytyä.

Nimetön 26.01.2007 klo 11:26

2 ruokalusikallista pippuria...? Ei kai?

Nimetön 29.01.2007 klo 13:38

saa nähä toimiiko... tein muuten ohjeesi mukaan mutta korvasin jauhelihan marinettipihvi murskalla.... :)

Nimetön 30.01.2007 klo 14:07

makaronit voi keittää liha-, kana-, tai kasvisliemessä, pelkän veden sijaan. Tulee mielestäni huomattavasti maukkaampaa siten. Käytän itse lihalientä, paitsi jos liha sattuu olemaan broilerin jauhelihaa...Silloin luonnollisesti sitä kanabuljonkia keitinliemeksi.

Nimetön 31.01.2007 klo 18:47

Viimeksi kokeilin laittaa kaapin pohjalta löytynyttä tex mex maustetta sekaan. Se toi myös aika kivan säväyksen.

TomiS 01.02.2007 klo 09:10

Tämä on jauhelihamakaroonilaatikko, tavallisessa makaroonilaatikossa ei ole jauhelihaa.

Nimetön 01.02.2007 klo 19:00

Mjooh.. Tottahan tuo varmaankin. Toisaalta kun puhutaan makaronilaatikosta, melkein aina tarkoitetaan lihamakaronilaatikkoa.

TomiS 02.02.2007 klo 11:50

Jaa neljälle vai? Syömme tuollaisen kahdestaan ja vähän vielä hiukoo sen jälkeen.

Nimetön 09.02.2007 klo 21:01

onko teistä kukaan koskaa ja ikinä kokeillut tätä liha-makarooni laatikkoa että teette jauheliha kastikkeen (murusoosin) ja kaadatte sen keitettyjen makaroonien päälle ,minä menin kerran tekemään ja muna-maito laatikkoa ei sen jälkeen ole tarvinnut tehdä.

pipsaka 11.02.2007 klo 15:46

koskenlaskia puuttuu... :)

TAimer 15.02.2007 klo 11:30

Ranskalainen sipulikeittopussi sipulien tilalle, niin tulee paras syömäni makaronilaatikko :)

Nimetön 22.02.2007 klo 16:07

juu ja jos ei noista lihaisista tykkää nii sit vain soya-rouhetta tilalle + pakasteesta putkahtavia kasviksia niin on hyvää!! Ja tosiaan jos oikein eläinkunta alkaa säälittää niin munamaidon sijaan kasvisliemi soya- jauhoilla.. je.

antsu 23.03.2007 klo 18:36

Kuullosta hyvältä ja voisipa vaikka vielä laittaa hieman omenaa sekaan niin nams.

timok8 28.04.2007 klo 09:34

Olen pitkään uhonnut että joskus vielä teen yhtä maailman parhaista ruuista, eli makaronilootaa. Tein tämän ohjeen mukaan, laitoin lisänä vaan semmosen ranskalaisen sipulikeiton mukaan. Tuli todella hyvää, kun vielä laitoin pussilisen juustoraastetta päälle. Ehkä munamaitoa olisi voinut laittaa ihan pikkusen vähemmän, mutta muistaa sitten ensi kerralla. Kiitos ohjeesta!!

pvihavai 03.05.2007 klo 07:09

Jos lisaat laatikkoon puolikkaita kirsikkatomaatteja ja pilkottuja herkkusienia seka lihaliemikuution ja worcestershire kastiketta saat vahan mausteisemman tapauksen :)

minna bunce 18.05.2007 klo 18:12

Hyvää oli =) en ole pitkään aikaan tehnyt makaronilaatikkoa ja tämän ohjeen bongasin ja tein laatikon ruuaksi perheelleni =)) Kiitos hyvästä ohjeesta!

Kisse 30.05.2007 klo 10:34

lisään maidon sekaan kuohukermaa, maustan ripauksella currya, raastan lihan sekaan palan juuriselleriä ja lopuksi juustokuorrutukseen pieniä homejuustopalleroita: yleismaku syvenee, muttei tee tästä perinneruuasta mitään epämääräisen eksoottista pseudoitalialaispastamössöä1

AA 11.11.2007 klo 14:43

Hyvää makaronilootaa!

Tiitu75 02.12.2007 klo 10:49

Muuten hyvä tuo 2rkl mustapippuria jos on valmista rouhetta, mutta jos rouhii mustapippurin niin että se on tuoretta niin sitä ei tarvitse laittaa kuin 1 rkl :)

Tiina85 18.12.2007 klo 20:41

mhtavaa!!! TOMIS!! vaikka meneekin 1tunti tohon valmistamiseen niin silti sitä on hauska tehä!! ajatelkaa noinvaivaton teko ja lopputulos on ihan uskomaton!!

pikku-kokki 16.01.2008 klo 15:48

Tätä lähden tänään kokeilemaan, taidan lisätä mukaan paprikaa ja valkosipulia.. KIITOS hyvästä ohjeesta!

ssauli 04.04.2008 klo 13:55

mahtavia uusia ideoita oli tuossa edellä.. =) Itse en ole kokeillut tota koskenlaskijaa mutta muita sulatejuustoja kyllä.. =) itse teen makaronilaatikon ilman munamaito seosta.. jauhelihankin ruskistamisen jälkeen maustan sen kaikilla mahdollisilla mausteilla ja lisään joukkoon vielä ananasmurskaa ja soijakastiketta.. =)

Zansu 06.04.2008 klo 13:02

mitä salaattia suosittelette tämän kanssa?? Tomi?

blind10 16.07.2008 klo 08:44

mitä salaattia suosittelette tämän kanssa?? Tomi?

blind10 16.07.2008 klo 08:47

Itse laitan aina juustoraasteen tilalle korppujauhoa. Tulee rapeempi pinta ja vähärasvasempi lopputulos.

Mannaryyni 31.07.2008 klo 14:46

meillä ei laiteta juustoraastetta makaroonilaatikkoon.

jadessa 02.08.2008 klo 16:12

mutta vaihtelu virkistää,kiva ohje.

jadessa 02.08.2008 klo 16:12

hyvä tomi oot hyvä kokki

jadessa 26.08.2008 klo 20:03

Kokeilin tata taalla Hollannissa, hollantilaisilla raaka-aineilla. Lopputulos ei tietenkaan ihan sama kuin mita Suomessa olisi, mutta kylla maistui! Seka minulle etta paikallisille! : ) Kiitos hyvasta reseptista!

HeidiF 26.08.2008 klo 20:37

Hyvältä vaikuttaa, mut miksi makaronilaatikkoon aina laitetaan munia? Tulee paljon mehukkaampaa kun liemen jättää ilman munaa ... ruoka voi silloin olla nimeltään makaronivuoka... Anyway, jos Tomi, kiinnostaa laitan sulle reseptiä tulemaan (et taatusti pety...). terv. liisa23

liisa23 02.09.2008 klo 15:04

kyllä kunnon makaroonilaatikko on parasta arkiruokaa...

peetu1 02.09.2008 klo 17:55

Tein tämän tänään ihan tarkasti ohjeen mukaan, oli siis tosi tarkka ja hyvät ohjeet, -kiitos!
Rakastan tarkkoja ja hyviä ohjeita.

piia58 02.09.2008 klo 20:39

sweet chiliä pikkusen lihan paistovaiheessa ni voe Perkele.

blind10 26.09.2008 klo 18:44

kuulostaa hyvältä perusohjeelta! kannattaa kokeilla lisätä jotain mistä tykkää kuten herkkusieniä, hillosipuleita ja / tai erilaisia juustoja

sorsa 03.10.2008 klo 17:42

Tämän reseptin soveltaminen on ehdottomasti suositeltavaa. Kokeilin juuri äskettäin laittaa sekaan tuota moneen otteeseen ehdotettua koskenlaskija-sulatejuustoa. Hyvää tuli. Laitoin sitä perusmallia, mutta ehkä ensi kerralla mieluummin vahvaa. Kannaattaa kuitenkin murentaa juusto mahdollisimman pieniksi paloiksi, jotta maku leviää laajalti.

TomiS 06.10.2008 klo 14:16

Loistava ohje! Otin itelleni vielä muiden vinkkejä ja kyllä kelpas koko meidän kommuunin porukalle, hyvä ku ite kerkes ottamaan ennen kuin vuoat oli jo tyhjiä :)

ilpuri 08.10.2008 klo 16:06

Googletin tänään makaronilatikko-hakusanalla saadakseni lisää inspiraatiota loodan tekoon. Täältä nappasin kommenteista ainakin ton suolakurkku-lisäyksen, sekä sen että keittää makaronin lihaliemessä. Käytin vielä lihalientä nesteenä, eli en maitoa munamaidossa. Laitoin mausteeksi reilusti cayenne-pippuria, sekä paprikaa ja mustapippuria ja päälle mozzarella-raastetta. Tulipas herkullista!

Mun mielestä toi tapa että rikkoo munat ensin lasiin on hyvä, koska jos sattuukin olemaan pilaantunut muna, ei mene pilalle muita aineksia.

soppakauha 22.11.2008 klo 15:23

hyvän näköistä. täytyy kokeilla.

kaarina44 24.11.2008 klo 12:22

eikös raastettu porkkanakin sovi tuonne makaroonilootan sekaan.

eppu- 27.11.2008 klo 10:54

Minäkin googletin makaronilaatikon, ja tämä oli ensimmäisiä linkkejä.
Aion huomenna vääntää tämän makaroonilaatikon töiden jälkeen, kerron sitten miten onnistui! Kiitoksia selkeästä ja tarkasta reseptistä!

kittha 30.11.2008 klo 19:20

Makaronilaatikosta tuli tosi hyvää! Pakastimessa on vielä muutama yksittäisannos odottelemassa. Ainoa mutka matkassa oli tuo maustaminen, olisi pitänyt vaan tosi reteellä kädellä maustaa, sillä tottakai makaroni ja munamaito vie aikahyvin sen terän pois mausteista. Ensi kerralla sitten mausteita kaksin käsin! :)

kittha 08.12.2008 klo 14:23

Tuli mieleen yhdestä kommentista että miksi Koskenlaskijaa ei voi laittaa heti kuumien makaroonien sekaan ni leviää tasaisesti. Elämäni ensimmäinen loota on juuri uunissa (tämä mies ei tee usein ruokaa) ja ainakin tuoksu saa jo vedet herahtamaan kielelle. Mukavia ohjeita ja ehdotuksia kaikki laittaa joita täytyy ehdottomasti kokeilla.

mikasalomaa 04.01.2009 klo 20:02

Nyt olen pari kertaa tehnyt laatikkoa koskenlaskijan kanssa (enkä todennäköisesti enää tee ilman). Tosiaan koskenlaskija kannattaa lisätä pieninä kuutioina siinä vaiheessa kun sekoittelee yhteen kuumat jauhelihat ja makaronit. Mitä enemmän jaksaa sekoitella sitä paremmin juusto sotkeutuu muun roinan sekaan.

TomiS 08.01.2009 klo 11:14

Hyvä ohje kyllä. Tosin itse en kaada jauhelihaan ylimääräisiä mausteita, vaan maustan suoraan myös munamaidon suolalla ja pippurilla. Ei tule niitä ns. mauttomia kohtia :P

maijar 02.04.2009 klo 16:37

Hyvä ohje kyllä. Tosin itse en kaada jauhelihaan ylimääräisiä mausteita, vaan maustan suoraan myös munamaidon suolalla ja pippurilla. Ei tule niitä ns. mauttomia kohtia :P

maijar 02.04.2009 klo 17:08

ON TÄMÄ LOISTAVA RESEPTI!!!! 10+
Väänsin sillä hirvenjauhelihalla ja kyllä on sekin hyvää. mausteita pitää hieman "tummentaa" jos vertaa normaali jaukkariin maustamiseen.

blind10 08.04.2009 klo 11:59

Niin ja kippari juuston kanssa toimii ;)

blind10 08.04.2009 klo 12:00

hyvä ,tomi

jadessan 19.07.2009 klo 21:31

Vaimo teki hellasta virkaheitto. Mums, mums. Halutako sine rämeapinavuoka resepti?

Jayssi 30.07.2009 klo 00:10

korvasin jauhelihan tonnikalal, ja mun mies rakastui! hyvää tuli, nam!

VNami 10.08.2009 klo 23:35

Hyvä resepti. Samoin myös muut vinkit. Kokeilpaakas kuitenkin kokojyvämakarooneja.
On kuitupitoisempaa. Kwaa

Kwaa 11.08.2009 klo 06:22

Hei, tuo 150 gr makaronia eikö se ole aika vähän? montakos annosta siitä voi syödä? sun resepti vaikuttaa hyvältä, ainakin kuvasta päätellen, tosi kaiken maukkain näköinen kuva :))))
haluaisin kokeilla kohta sun reseptiä :)

Marian1 13.08.2009 klo 12:25

Jos kaapista löytyy isompia tai useampia vuokia, kannattaa ehdottomasti tehdä annos tuplana. Tällöin kuluu sopivasti 400 g paketillinen jauhelihaa ja jotakuinkin saman verran makaronia, mutta sen kanssa ei ole kovin tarkkaa. Kannattaa vain keittää mieluummin liikaa kuin liian vähän makaronia, koska se on aika edullista.

TomiS 14.08.2009 klo 00:51

Joo, kokeilin reseptiäsi oli kyllä hyvää, kyllä tuo pippuri sen maun tekee.
Laitoin 200 g makaronia kyllä, kiitos vielä vastauksestasi :)

Marian1 18.08.2009 klo 22:55

Mä teen yleensä makaronilootani tällä reseptillä, vaikka lopputulos on jotain ihan muuta. Jauhelihan voi näppärästi korvata soijarouheella (tofukin käy) ja mausteena käyttää mm. basilikaa, chiliä, paprikaa, valkosipulia ja grillausmaustetta. Lisäksi tungen joukkoon yleensä mm. kesäkurpitsaa, persikkaa, kanttarelleja (muutkin sienet käy), homejuustoa, aurinkokuivattua tomaattia... niin ja osan maidosta voi korvata kookosmaidolla ja joku kivanmakuinen levite (esim. tomaatti-chili) on tähän myös hyvä lisä.
Banskuakin on joskus tähän tullut tungettua ja hyvää oli! :D
Äidin versiosta löytyy yleensä myös punajuurta, joka paitsi maistuu hyvältä, myös tuo loodalle kivan lisävärin.

Reippaasti kokeilemaan vaan kaikkea mahdollista! Jos se maistuu hyvältä sellaisenaan, maistuu se myös hyvältä makaronilaatikossa.

Omma 19.09.2009 klo 18:02

Tosi kätevä ja hyvä kikka toi maitopurkki-juttu. :)

Kiraa 08.10.2009 klo 16:47

kiitoksia. kohta on oma tuotokseni uunissa. ja kommenttien vinkkien mukaan kaikenlaista herkkua lisättynä. vesi kielellä uunin luukulla odottelen valmistumista vielä pari minuuttia.

Sir_Maha 28.01.2010 klo 17:46

Kunnon makarolaatikkoa tulee tällä ohjeella. Tosin maustoin hieman vähemmän kuin sä olit maistanut. PEUKKU! :)

Heisim 04.02.2010 klo 07:36

Itse joskus, kun oikein haluan herkutella makaronilaatikolla maustan makaroonit vihreällä pestolla tai korvaan osan maidosta Valion Kippari-kermalla.

Minppu 01.03.2010 klo 19:59

Hyvä resepti, mutta itse tuplasin kananmunamäärän, sillä ohjeen mukaan tehdessäni laatikosta tuli makuuni liian kuiva. Tuplatulla kananmunamäärällä tuli mukavan kosteaa. Maustoin suolan ja mustapippurin lisäksi paprikajauheella ja sitruunapippurilla, ja juustokuorrutteen alle asettelin tomaattiviipaleita. Tuli järkyttävän hyvää!

O-ou 24.03.2010 klo 12:58

Mun mielestä tuli tosi hyvää laatikkoa!

Mirea 10.04.2010 klo 18:53

Hyvät ainekset ilman mitään ylimääräistä sörsseliä ja pomeranssinkuorta tai valkosipalimyrkytystä. Mutta miksi makaronit kiehuvaan veteen?

Simoinen 21.07.2010 klo 23:11

Nami nami! Ei oo kyllä makaronilaatikkoa voittanutta kotiruokaa :)

pillervo 11.08.2010 klo 16:57

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi! Jos et ole vielä Suomen suurimman kokkikerhon jäsen, rekisteröidy suoraan tai :n kautta

Kumppanit