18 840
18 840

Mansikkalikööri

Raaka-aineet

Tiiviskantinen iso lasitölkki
tuoreita mansikoita
Kirkasta, maustamatonta viinaa
sokeria
vettä (ei välttämättä)

Jaa resepti

Ohje

1. versio
Perkaa mansikat ja laita niitä kerros lasipurkin pohjalle. Peitä mansikkakerros sokerilla.
Lisää seuraava mansikkakerros, peitä se sokerilla jne
kunnes koko tölkki on täynnä.

Kaada viinaa päälle niin että tölkki on täynnä.

Sulje kansi huolellisesti ja aseta töllki esim. ikkunalaudalle. Kääntele tölkkiä kerran päivässä ylös-alaisin ja pyöritä sitä niin että aina eri kohta sivusta on aurinkoa päin.

Sokeri sulaa hiljalleen ja mansikat muuttuvat valkoisiksi.

Kun teet liköörin kesän sadosta, niin se on mukavasti valmista Jouluksi.

Valuta mansikat ja kaada valmis likööri pulloon. Tarjoile esim. jäätelön päällä tai jälkiruokaryyppynä.

Valutetut mansikat voi soseuttaa ja tarjoilla esim jäätelön kanssa jälkiruokana. Huom!Tämä jälkkäri ei sovi lapsille, sillä mansikat sisältävät reilusti alkoholia.

2. versio
Perkaa mansikat ja täytä niillä lasitölkki.

Tee sokeriliemi lämmittämällä hieman vettä ja sulattamalla kuumaan veteen niin paljon sokeria kuin saat menemään.

Sekoita sokeriliemi viinaan, hämmennä ja kaada mansikoiden päälle.

Sulje purkki ja tee kuten 1. versiossa.

Parhaan vesi-sokeri suhteen löydät kokeilemalla. Olen itse käyttänyt 1 l viinaa ja 3-4 dl vettä + sokeri.

Muista että sokeriliemi ja marjoissa oleva vesi laimentavat likööriä. Jos käytät 60 % viinaa niin lopullinen likööri on jotain 30 % kieppeillä. Tavallista Kossua käyttäen likööristä tulee vähän punaviiniä vahvempaa.

Se on sitten makuasia juttu kuinka vahvaa likööristään haluaa.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään