13 485
13 485

Kuhaa valkoviinikastikkeessa

6 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

6 kpl kuhafilettä (yht.600g)
1 sitruuna
suolaa
mustapippuria
3 porkkanaa
1 bataatti
2 sellerinvartta
1 valkosipuli kynsi
1 tl rosmariinia
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
1 tl meiramia
3 dl valkoviiniä
1/4 kalaliemikuutia

Jaa resepti

Ohje

Levitä kuhafileet lautaselle ja mausta ne molemmilta puolilta sekä suolalla että rouhitulla mustalla pippurilla. Pese sitruuna ja raasta sen kuori (jos sitruuna on iso käytä siitä puolet). purista sitruunan mehu kuhafileiden päälle ja ripottele raastettu kuori. Anna fileiden maustua hetkisen.

Paloittele kasvikset ja valkosipulinkynsi. Laita ne oliiviöljytylle paistinpannulle kypsymään. Paista kuhafileet erillisellä paistinpannulla kypsiksi molemmilat puolilta ja lisää kasvispedin päälle hautumaan. Laita kansi kasvispedin ja kuhafileiden päälle. Kun viimeinenkin kuhafile on siirretty kasvispedille niin lisää valkoviini ja kalaliemi. Anna hautua vielä n.10-15min.

Tarjoile keitetyn riisin tai perunoiden kanssa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 1 Possua kermaisessa valkoviinikastikkeessa
  • 0 0 Broileria sitruunaisessa valkoviinikastikkeessa
  • 1 4 Kuhaa valkoviinikastikkeessa
  • 6 0 Kuhaa isoon nälkään
  • 2 1 Kuhaa valkoviiniparmesankastikkeessa
  • 1 1 Kuhaa kantarellimuhennoksella

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään