Oikein hyvä perus kanasalaatti. Tein tälle myös kastikkeen; ranskankermaa, hunajaa, pippuria ja valkoviinietikkaa, kirveliä ja ruohosipulia.
Lähetin kuvan.
» Katso äänestystilanne sekä kaikki valmistujaisreseptit, -menut ja -vinkit!
1 |
jääsalaatti |
|
1 |
kurkku |
|
1 |
keltainen paprika |
|
2 |
tomaattia |
|
1 rs |
kirsikka- tai miniluumutomaatteja |
|
350 g |
hunajamarinoituja kanansuikaleita |
|
1 prk |
valmiiksi kuutioitua fetaa esim. 7% rasvaa |
|
Salaatit - 4 annosta
Ruskista kanasuikaleet ja mausta halutessasi hieman currylla.
Lisää pikkuisen vettä ja laita levy pois päältä ja anna kiehua sen aikaa, kun levy on tarpeeksi lämmin.
Revi salaatinlehdet ja laita ne laakeaan salaattikulhoon.
Kuutioi kurkku, tomaatti ja paprika ja laita ne salaatinlehtien päälle.
Kun kana on hieman jäähtynyt, voi senkin lisätä salaattiin.
Lisää kanan päälle vielä fetakuutiot.
Viimeisenä kaiken kruunaavat minitomaatit, jotka voi laittaa joko kokonaisina tai keskeltä halkaistuina.
Tykkäsitkö Kotikokista? Tykkää samalla henkäyksellä myös Facebookissa!
Oikein hyvä perus kanasalaatti. Tein tälle myös kastikkeen; ranskankermaa, hunajaa, pippuria ja valkoviinietikkaa, kirveliä ja ruohosipulia.
Lähetin kuvan.
Kaunis salaatti, menee ehdottomasti tekoon lähipäivinä! :)
Jos et ole vielä Suomen suurimman ja parhaimman kokkisivuston jäsen, rekisteröidy suoraan tai Facebookin kautta. Saat paljon uusia hyödyllisiä ja hauskoja toiminnallisuuksia käyttöösi!
He saavat tästä huomautuksen suoraan.
sarah03
Tämä salaatti on tehnyt kauppansa niin tupareissa kuin illanistujaisissakin.