20 786
20 786

Kalapiirakka

Raaka-aineet

pohja
1 dl vettä
2 dl hiivaleipäjauhoja
1 rkl öljyä
n.5 g kuivahiivaa
½ tl suolaa
tÄyte
n.400 g ahvenia tai muuta kalaa ruodittuna, hienonnettuna
1 rkl voita ahventen /kalojen ruskistamiseen
½ dl tomaattisosetta
1 prk kermaviiliä (tai n. 1½ dl ruokakermaa)
1 kananmuna
1 dl kevyttä juustoraastetta
mausteeksi esim. sitruunapippuria
1 tl kuivattua tilliä tai tuoretta tillisilppua n. ½ dl

Jaa resepti

Ohje

Sekoita kuivat aineet, lisää vesi ja sekoita, lisää öljy, sekoita taikinaksi. Painele taikina jauhoisin käsin voideltuun piirakkavuokaan.

Jauha ahvenfileet lihamyllyssä tai yleiskoneella. Ruskista massaa hieman pannulla voissa. Kypsän kalan voit ruotia ja pieniä murusiksi. Päällystä piiraspohja tomaattisoseella ja ruskistetulla ahvenmassalla tai kalamurusilla.

Sekoita kermaviili, kananmuna ja mausteet keskenään ja levitä seos piirakan päälle. Voit lisätä seokseen myös juustoraasteen tai ripotella juustot piirakan pinnalle paistamisen puolivälissä.

Huom: ahvenet kannattaa perata nylkemällä ja fileoida niin ei ruodot haittaa.

Perkausohe Kalatalouden keskusliiton sivuilla:

www. ahven.fi/opetusmateriaali

Paista 250 ast. uunissa n. 15 min.

Reseptin lähde: vanha lehtileike, sanomalehti Itä-Savo, alkuperaistä ohjetta muokattu.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

leena47
Kalapiirakkaa, tällä kertaa uunilahnan rippeistä. Reseptiä muokattu ja kuvakin viimein ilmestyi.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään