87 868
87 868

Karjalanpaisti

6 annosta yli 24 h

Raaka-aineet

500 g porsaan uunilihaa määrät eivät ole tarkkoja
700 g naudan keittolihaa
suolaa
vettä
maustepippuria jos haluaa, mutta ei välttämätöntä

Jaa resepti

Ohje

Paloittele lihat ja suolaa ne. Laita ne pataan niin, että naudanliha alimmaiseksi ja sianliha päällimäiseksi. Rasvaisimmat palat päälle. Uuni 250 asteeseen ja pata uuniin noin puoleksi tunniksi ilman vettä. Täytyy olla tarkkana etteivät lihat pala, mutta ne saavat ruskistua hyvin. Ruskistuminen antaa karjalapaistille sen alkuperäisen maun.

Kun lihat ovat ruskistuneet niin pataan lisätään vettä niin, että lihat peittyvät. Paisti saa olla uunissa 150 asteessa vähintään neljä tuntia. Huomaat vahvasta makeasta tuoksusta, joka leviää ympäri kotia, että paisti on valmis. Liemestä tulee kirkas ja maku on täydellinen. Jos kerran pääsee aitoa karjalanpaistia maistamaan niin korvikket eivät enää maistu.

Ennen vanhaan paisti tehtiin leivinuunissa, jossa se sai olla koko yön, mutta tällä menetelmällä karjalanpaistista tulee melkein kuin leivinuunissa tehty. Jos haluaa laittaa porkkanoita tai sipuleita niin se on makuasia, mutta se ei ole tässä reseptissä tarpeellista. Keitetyt perunat, suolakurkku ja punajuuri ovat hyvä yhdistelmä. Puolukkahillo sopii myös mainiosti.

Karjalanpaistireseptejä on täälläkin monta mutta ihan samanlaista en löytänyt ja olen vahvasti sitä mieltä, että tämä on alkuperäisin. Voi olla, että muut ovat omastaan samaa mieltä, mutta tätä kannattaa kokeilla.

Kun paisti on valmis pinnnalta kannattaa kuoria lusikalla ylimääräinen rasva pois.

Tässä voi käyttää valmiita esim. Atrian karjalanpaisti sekoituksia, mutta tuloksesta ei tule ihan niin hyvää.

 

 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

maitzo
Mummoni karjalanpaisti Pohjois- Karjalassa oli parasta mitä on jäänyt perinneruuista mieleen ja tässä reseptissä karjalanpaisti on tehty samalla tavalla. Karjalanpaistilihassa pitää olla rasvaa, muuten paisti ei onnistu. Tämän reseptin sain vuosia sitten serkultani Lasselta ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. Tätä ennen paistin onnistuminen oli onnenkauppaa ja yleensä liemi ei ollut kirkas, vaan siinä leijaili hiutaleita.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään