7 506
7 506

Lohipiirakka säilykelohesta

Raaka-aineet

Pohjataikina:
300 g voita tai margariinia
dl vehnäjauhoja
2 dl kylmää vettä
Täyte:
4 dl keitettyä riisiä
2 tlk säilykelohta
2-3 keitettyä munaa
nippu tilliä
suolaa
valkopippuria

Jaa resepti

Ohje

Valmista pohjataikinaksi sekoitettu voitaikina. Mittaa kaikki aineet kulhoon. Sekoita ne nopeasti kädellä sekaisin. Käden lämmössä rasva pehmenee ja sekoittuu helposti vehnäjauhoihin. Älä vaivaa taikinaa turhaan ettei syntyisi liikaa sitkoa. Kaaviloi taikina sen jälkeen levyksi ja taita levy kolmeen osaan. Toista kaaviloiminen 2-3 kertaa ja anna taikinan välillä jähmettyä, sillä se helpottaa sen käsittelemistä. (tai käyt vain kaupan pakastealtaasta noutamassa voitaikinaa).

Kaaviloi taikina lopuksi kahdeksi 30X25 cm ja 32X27 cm levyiksi. Nosta pienempi eli pohjalevy leivinpaperille uunipellille ja levitä täyte kerroksittain sen päälle. Pane alimmaiseksi suolalla ja valkopippurilla maustettu riisi ja sen jälkeen säilykelohi ja silputtu tilli sekä viimeiseksi hienonnettu kananmuna. Nosta kansilevy täytteen päälle ja taita sen reunat pohjalevyn alle. Voitele piirakka munalla ja pistele haarukalla. Paista 225 asteen lämmössä noin 30 minuuttia uunin alatasolla.

Itse on tullut tehtyä hiukan helpommalla tyylillä näitä. Olen ostanut kaupasta valmista taikinaa. Täytteen ainekset olen sekoittanut kertasysäksellä yhteen. Jakanut torttulevyn kahteen osaan, laittanut täytettä hiukan yhteen ja taitellut sen sitten kolmion muotoon, pistellyt parit reiät haarukalla ja uuniin. Paistamisessa olen noudattunut torttutaikinapaketin ohjetta.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään