VANHAN AJAN LINNAPAISTI

4 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

1-1,5 kg naudan sisä- tai paahtopaistia
50 g voita
1 Sipuli
1 porkkana
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 lihaliemikuutio (tai härän fondia)
5 kokonaista valkopippuria
5 kokonaista maustepippuria
1 laakerinlehti
4 anjovisfilettä (tai 125/85G purkillinen liemineen)
1 rkl punaviinietikkaa (tai konjakkia)
1 rkl siirappia
2 dl vettä
1 dl vahvaa kahvia
KASTIKE:
5 dl paistolientä siivilöitynä
3 rkl vehnäjauhoja
1 dl kuohukermaa

Jaa resepti

Ohje

Perinteinen paisti-ohje kartanoiden ja herrasväen pöydistä.

Ota liha huoneenlämpöön n.1 h. ennen valmistamista. Kuori sipuli ja porkkana ja paloittele ne reiluiksi lohkoiksi. Kuumenna (valuraita) pata ja lisää voi. Kuivaa paistin pinta ja ruskista padassa kauniin ruskeaksi joka puolelta. Ripoittele pintaan suola ja mustapippuri ruskistamisen loppuvaiheessa. Lisää pataan sipuli- ja porkkanalohkot, laakerinlehti, pippurit, anjovisfileet, viinietikka, siirappi, kahvi, vesi ja lihaliemikuutio.

Anna kypsyä kannen alla miedolla lämmöllä n. 1,5 h, eli kunnes paisti on kypsä. Mikäli nestettä haihtuu kypsymisen aikana, lisää vettä pataan, jottei paisti kuivu.

Nosta kypsä paisti padasta ja peitä foliolla ja pidä lämpimänä.

Siivilöi paistinliemi ja lisää tarvittaessa vettä, että lientä on 5 dl. Sekoita vehnäjauhot tilkkaan kylmää vettä tasaiseksi ja lisää kastikkeen joukkoon hyvin sekoittaen. Anna kiehua nyt viitisen minuuttia. Lisää kerma ja kiehauta, tarkista maku ja lisää tarvittaessa pippuria ja anjovislientä.

Viipaloi paisti ja tarjoa lisänä perunoita, keitettyjä papuja, kukkakaalia, porkkanoita sekä marjahyytelöä.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

metsänvartija
Erittäin herkullinen ja juhlava ruoka vuosikymmenten takaa

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään