|
|
||
Hae muita reseptejä
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Hedelmäinen savariini
Tällä reseptillä ei ole vielä kuvaa.
Kuka
tahansa, joka valmistaa ruokaa tämän
reseptin mukaan, voi ottaa valmiista
tuotoksesta kuvan ja ehdottaa sitä
käytettäväksi reseptin yhteydessä.
Viestin tekstikenttään: 11275
Viestin vastaanottaja:

Ohjeet
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon munat, sokeri ja suola. Lisää jauhot ja sulatettu margariini. Sekoita tasaiseksi. Taikina jää löysäksi. Kaada taikina 1½L vetoiseen rengaskakkuvuokaan. Peitä vuoka kelmulla. Anna kohota noin tunnin ajan, kunnes taikina on melkein reunojen tasalla.
Paista savariinia 175C n.30min.
Anna kakun seistä hetken vuoassaan ennenkuin kumoat sen.
Valmista kostutusliemi. Kiehauta kattilassa vesi ja sokeri ja sekoita kunnes sokeri on täysin liuennut. Nosta kattila liedeltä ja lisää sokeriliemeen appelsiini- ja sitruunamehu. Pese kakkuvuoka ja kaada vuokaan puolet kostutusliemestä. Nosta vielä lämmin kakku takaisin vuokaan. Pistele pinta täyteen reikiä tikulla ja kaada vähitellen loppu liemi kakun päälle. Savariini imaisee nesteen heti kuin pesusieni.
Halutessasi kakkuun kiiltävän pinnan, valmista kuorrute. Kiehauta kattilassa marmeladi ja vesi. Kumoa kakku tarjoiluvadille ja sivele kakun pinta kuorrutteella. Nosta kakku viileään maustumaan ja odottamaan tarjoilua. Tarjoa hedelmien ja löysän kermavaahdon kanssa.
Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.
Sulje ikkuna