vinkki riisimuromassan tekoon

puukilainen
Linkattu riisimuromassan resepti soveltuu 3D-koristeiden runkomateriaaliksi, kunhan siitä vähentää rasvan osuuden noin neljännekseen alkuperäisestä. Massasta voi muovata tuoreeltaan suuntaa-antavia muotoja koristeita varten ja sitten veistää ne massan jähmetyttyä paremmin muotoonsa. Kun hahmot päällystää jollain koristeluun sopivalla massalla, kuten marsipaanilla, voi valmistaa isohkojakin koristeita kakkujen päälle huomattavasti edullisemmin sekä kevytrakenteisemmin.

Olen itse parhaillaan tekemässä muovailusuklaalla päällystettävää laivaa.
Ystäväni nuorimmaiset täyttävät vuosia viikonloppuna ja toinen tytöistä toivoi merirosvoaiheista kakkua itselleen. Päädyin siihen, että teen kakusta ikäänkuin meren, jonka päälle asetan isohkon koristelaivan, kuten oheen liitetyssä luonnoskuvassa.
Katsotaan miten käy. Laivan hahmo on nyt muovattu riisimuromassasta valmiiksi. Kunhan kunnolla kovettuu, veistän sen siistimmäksi vielä. Seuraavaksi alan värkkäämään sitä muovailusuklaata laivan päällystämistä varten ja pääsen sitten toden teolla koristelupuuhaan. En ole ikinä aiemmin tehnyt mitään vastaavaa, niin vähän jänskättää onnistuminen. Hyvin se menee. :)

20.1.2015

Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.

Kommentit