minitähtitortut

puukilainen
Tähtitortut ovat hyviä, mutta minun mielestäni turhan suuria.
Valmistin tähtitortut tänä vuonna coctailpalakokoisina. Olivat täydellisiä kahden haukkaisun suupaloja pikkujouluissani tarjottuna.

Minitorttujen valmistus on todella helppoa!
Ota valmis torttutaikinalevy ja kaulitse sitä sekä pituus- että leveyssuunnassa, kunnes se on puolet alkuperäisestä paksuudestaan. Koita säilyttää levy tasaisen muotoisena suorakaiteena.
Sitten leikkaa se pitkittäin puoliksi ja leveyssuunnassa kolmesta kohtaa niin, että saat levystä yhteensä kahdeksan pientä neliötä. Leikkaa veitsellä sakarat vinosti ja taita keskelle. Paina huolella kiinni.
Voitele tortut tässä välissä sakaroista kevyesti ja lopuksi pursota (tai lusikoi pikkulusikalla) luumuhilloa pikkutorttusten keskelle.
Paista 190C asteessa noin kymmenen minuuttia tai kunnes tortut ovat saaneet kauniin värin pintaansa.
Anna jäähtyä ja tarjoa kevyesti tomusokeroituna.

Kun levy kaulitaan puolet ohuemmaksi, minitortuista ei tule liian paksuja sakaroistaan ja torttujen mittasuhteet säilyvät oikeanlaisina.
Kannustan ensin taittamaan sakarat ja vasta lopuksi voitelun jälkeen laittamaan hillon torttuihin, sillä siten sakarat pysyvät varmemmin kiinni ja tortuista tulee siistimpiä, kun hillo ei tursuile joka puolelle.

Valmiit tortut olivat noin 5cm x 5cm-kokoisia.

7.12.2014

Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.

Kommentit