Pienten koululaisten aamu- ja välipalat

puukilainen
Nyt kun koulut ovat alkaneet, tuskailen aamutoimia ihan uudella tavalla. Tyttöni aloitti koulun, mikä vaikka onkin mahtavaa, tuo myös uudenlaisia mutkia matkaan. Aamupala pitäisi ennättää taikoa jostain ja saada hidastakin hitaampi ruokailijamme se syömään niin, ettei tarvitsisi kahta tuntia ennen kouluunlähtöä kuitenkaan herätä. Toistaiseksi ollaan menty jogurtti ja voileipälinjalla. Aamupuuroa täytynee alkaa opetella keittelemään syksyn myötä, vaikka tähän mennessä emme ole sitä juurikaan harrastaneet. Aiemmin aamupala hoitui päivähoidon puolesta, mikä oli ihan mahtavaa.
Mietinkin, että miten te muut pienten koululaisten vanhemmat olette hoitaneet aamupuuhat kouluaamuina? Hoitaako lapsenne aamupalan itsenäisesti vai huolehditteko sen vielä pöytään ennen töihinlähtöänne? Ja ottaako lapsi itsenäisesti koulusta päästyään välipalat kaapista ja laitatteko jääkaappiin valmiiksi helppoja välipalaruokia, joita on pienemmänkin mahdollista sieltä syödä?

21.8.2014

Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.

Kommentit