Reseptikommentit

Kyllä siihen kuuluu oikea voi eikä mikään margariini.
Peukku herkullesi BuffyFan
Tämä lähtee kokeiluun tänään. Herkulliselta vaikuttaa :)
Huisin hyviä lettuja! Vaikka ensin pelkäsin, että tulee turhan suolaisia :D ihanan pehmeitä ja kuitenkin rapeita... PARHAITA ever!!!!! :) :) :)
Tutustuin tähän herkkuun myös mieheni kautta, hän on Algeriasta. Itse olen laittanut juoksevan margiksen tilalle ihan kunnon voita ja mielestäni niin tulee herkusta vieläkin herkumpaa! Päällystä vaihdan mielihalujen mukaan suklaasta hunajaan! Hyvä ohje! :)
16.09.2016 Tanja75
Hyvä vinkki tuo Koskenlaskija! Itse jätin maissin pois ihan vain makusyistä, mutta lisäsin punaista ja keltaista paprikaa sekä makua että väriä antamaan. Yrttisuolaa käytin ihan pikkiriikkisen, koska pakkasesta löytyi ruohosipulia ja persiljaa. Tietä häntä, vaikka timjakin olisi sopinut. sen kanssa vasta opettelen - mutta hartaasti. Aion ensi kesänä laittaa "parvekekasvattamooni" normiyrttien (ruohosipuli, persilja, tilli - vaikka se onkin osoittautunut vaikeimmaksi kasvattaa) myös timjamia.
Tällä hetkellä haeskelen netistä paljon timjamin käyttömahdollisuuksia. Myös lipstikka (maku muistuttaa selleriä) on mieleeni, mutta kasvaa liian pitkäksi pikkuparvekkeella. Sitä saan onneksi ystävältäni ja kuivaan syksyisin ison määrän ja kaikki tulee käytettyä: keittoihin, munakkaisiin, pataruokiin, ns. karjalanpaistiin (ihan oma versioni - siihen kuuluvat sipulit, porkkanaa hiukan, naudan munuaisia (mikäli kauppahallista saa), joskus jopa pelkän värin, kuin myös maun vuoksi punajuurta, palsternakkaa.... Eli siis kaukana perinteisestä karjalanpaistista, mutta lihat myydään sillä nimellä, joten olkoot sitten "Meidän karjalanpaisti"
Tästä tuli tosi hyvää, helppo resepti joka ei petä! Laitettiin tytyporukalla toisella kokkauskerralla juustoraasteen sijaan koskenlaskijaa sekaan.
17.07.2015 Haidiis
Nimenomaan Glowy, olen samaa mieltä! Makunsa kullakin ja jos reseptistä ei tykkää niin ei sitä tarvitse tehdä ;)
Vaikuttaa hyvältä reseptiltä. :) Pitänee kokeilla seuraavan kerran kun kaalilootaa teen. ♥

Pakko mainita, että minä kyllä puolestani ihmettelen suuresti tämän reseptin aiempia kommentteja. Miksi ihmisten pitää jonkun ruokareseptiin tulla ihmettelemään sitä, että jotkut tykkää käyttää ruokakermoja..? Eikös ne Meidänperhe, Vauvafoorumi ja suomi24 ole tuollaisia varten.........
08.05.2014 Glowy
Kiitos paljon! :) Mukavaa että nautitte.
Vein kakkua tarjottavaksi tanssikurssilaisten iltaan sekä työpaikalle. Kaikki kehuivat todella paljon! Kiitos reseptistä!
21.03.2013 Duuli
Ruokakermat täällä ehdotomassa käyttökiellossa - Kerma on kermaa ja kohtuullisesti käytettynä täsmätuote - Kasvisperäiseen "kermaan" liitetään usein ajaus terveellisyydestä, joka on vuosikymmenten takaista "Puskan" Karjala - projektia...
samaa mieltä, ei käytetä täälläkään näitä keinotekoisia "kermoja"
Ihmettelen ruokakermojen eli kermakkeiden käyttöä. Kyllä kunnon kerma hakkaa mennen tullen kaikki keinotekoiset kermakkeet...
Kiitokset ja hyviä ruokahetkiä vaan sinnepäin!
Kiitos BuffyFan, pöytälaatikkoon ja kokeiluun nam! :)
Tosiaan on! Koko perheen kestosuosikki!
Tätä täytyy kokeilla! :) Vaikuttaa hyvältä!
PEUKKU ;D
Kiva ohjes :D peukku
27.11.2009 pike65
hyvältä näyttää ,pitää kokeilla-
18.08.2009 lillani
Onpas herkullisen näköistä, nami. Talletan tämän, kiitos!
18.08.2009 Fitney
Hyvä ohje! KIITOS! Tätä on tullut tehtynä "oikaisten" siis käyttäen perunasipulisekoitusta ja maissia säilykkeenä. Paprikaakin on heitetty sekaan.
tätä täytyy kokeilla
Kiitokseni. Ensimmäinen virallinen reseptikommenttini :) Tämän voi myös valmistaa ilman tuota maissia, jos ei siitä pidä. Itse RAKASTAN maissia :)
Varmaan hyvää ja vieläpä edullinen ruoka. peukku